SPORTMAMA: SYNNYTYSTARINANI TOINEN LAPSI (2016)

PÄIVÄKIRJA HUHTIKUU 2016

Maanantai 4.4.2016

Laskettuun aikaan on pari päivää. Vietetään 2,5v tyttären kanssa iltaa tanssien pitkin olohuonetta, kunnes klo21 alkaa epämääräiset supistukset. Maha kovettuu ja liikkuminen hankaloituu, tuntuu, muttei satu. Maha tyhjeni, ja olo oli sellainen ”et alkaako nyt tapahtua”…. Tuntemukset jatkuu klo21-00 ja kun pistän levolle nukkumaan – olo rauhoittuu mahassa, ja kappas vaan sain nukuttua. Yöllä supistukset poissa. Lähinnä tuntui aaltoilevan supistukset, ei mitään tarkkaa alkua ja loppua. Lantion keinuttelu auttoi, ja jännityksellä ja hiukan innoissaankin pakkasin viimesetkin tavarat varmuuden vuoksi laukkuun mukaan. Kovin pitkät yöunet eivät maistuneet, 00-08.30 väliin mahtui monta herätystä pissalle ja asennon vaihtumista ja muuten vaan kukkumista.

Tiistai 5.4.2016

…aamuun mennessä supistukset kuitenkin loppuneet. Rauhallista oloa,  tytär päiväkodissa muutaman tunnin ja itse lepäsin ja laitoin päivän ruan. Varasin ajan perjantai aamulle raskausajan vyöhyketerapiahierontaan. Esikoinen oli tähän mennessä jo syntynyt (syntyi 39+4).
Tämä onkin ollut rauhallisempi tapaus mahassa kaiken kaikkiaan!

Keskiviikko 6.4.2016

Laskettu aika on tänään! Mitään ei tapahdu.

Perjantai 8.4.2016

Odotan ja odotan, käyn raskausajan vyöhyketerapiassa. Käsitelllään kehoa, ja erityisesti jalkapohjien painelu tuntuu hyvältä. Lapsi tulee, kun se on valmis, rentoudu, sanotaan. Saan magneettitarroja korviin. Päätän lakata odottamasta ja buukkaan kaveritapaamisia viikonloppuun. Jännittää. Keskustelu tuntui hyvältä, ja hoito rentoutti. Saunotaan taas.

Lauantai 9.4.2016

Aamupäivä puistossa kaveriperheen kanssa. Illalla – vihdoin tapahtuu! Jännittää! Mitä, missä, milloin, miten? Hengitän. Tässä synnytyskertomukseni. Ole hyvä!

SYNNYTYSKERTOMUS – TOINEN LAPSI 

IMG_3202

Vauva antoi odottaa lasketun ajan yli 40+4, esikoinenhan syntyi jo 39+4. Ehdin tällä kertaa jopa odottamaan koska, mitä, miten?! Meneekö lapsivesi, irtoaako limatulppa, alkaako supistuksilla…

TENS-LAITE JA KAURATYYNY KIVUNLIEVITYKSENÄ

Lauantaina(!) klo 21 illalla alkoi menkkamaiset jomotukset selässä ja vatsalla, ja klo23.30 oli selkeästi ’vähän supistelua.’ Laitoin äidille viestin ja kerroin meneväni nukkumaan, mutta uni ei tullut, ja otin TENS laitteen avuksi. Tens laitteen aiheuttama sähköinen stimulaatio selässä tuntui helpottavalta. Esikoinen oli nukkumassa ja olimme kuukauden jo puhuneet, että ’äiti voi lähteä yöllä sairaalaan ja aamulla herätessä isi tai mummo on täällä’ ja se pitikin paikkansa. Ostin TENS laitteen verkkokaupasta muutamaa päivää ennen laskettua aikaa, ja se oli joka sentin arvoinen sijoitus (noin 80euroa).

Lämmitin yöllä KAURATYYNYN mikrossa alavatsan päälle. Supistuksia tuli säännöllisesti 6-7min välein puoliltaöin ja mieheni oli sitä mieltä, että kutsutaan varmuudeksi äitini yöksi meille. Toppuuttelin, mutta annoin periksi ja mieheni haki äidin meille autolla ja klo 02 olivat meillä. Äiti meni nukkumaan ja itse olin sitä mieltä että jaksan vielä Tensin ja lämpötyynyn voimin. Olin ottanut klo 01.00 yhden 500g panadolia. Soitin sairaalaan, ja he pyysivät seuraamaan omaa oloa. Mieheni oli sitä mieltä, että käydään nyt tarkistamassa tilanne ja hellyin suostuttelun jälkeen klo03 kuiskasin tytölleni että ”lähden sairaalaan” ( kun nukkui) ja herätin äitini, ’lähdemme nyt tarkistamaan tilannetta, todennäköisesti tulemme vielä aamulla takaisin’! Kuinkas sitten kävikään!

SYNNYTYS ETENI NOPEASTI

Eipä sitä tullut ajatelleeksi, että toinen synnytys olisi ollut näin nopea. Ensimmäisessä kesti noin 44h kaiken kaikkieen ja tämä toinen oli muutamissa tunneissa laskettavissa. Tunnista kiinni, että olisin synnyttänyt kotiin tai automatkalle… Ehkä synnytys ideaalitilassa kuitenkin menee niin, että saa olla kotona rauhallisessa ja omassa ympäristössä mahdollisimman pitkään.

 

Autossa supistus oli selkeästi voimakkaampi, kun klo 03 soitin Kättärille uudestaan, että ”tulossa ollaan”. Supistuksia tuli 3-4min välein. Pystyin HENGITTÄMÄÄN JA LAULAMAAN vokaaleja ja NAURAMAAN. En uskonut vielä synnyttäväni, koska minulla oli huumoria vielä jäljellä! Laitoin myös tukan siistiksi kotona ennen lähtöä ja sipaisin huulikiiltoa. Siis laittauduin(!) enhän silloin voi mitenkään olla ”synnyttämisvalmiudessa”? Vai voinko? Esikoisen kohdalla muistan kärvistelleeni koko yön lämpimän suihkun alla, eikä sekään auttanut supistuskipuihin. Saattoiko kipukynnykseni olla nyt korkeampi, olinko valmistautunut paremmin henkisesti ja hengitellen? Vai oliko TENS laitteesta minulle korvaamaton apu?

Perillä pyysin miestäni jättämään sairaalakassin ja kameran vielä autoon. Ehtiihän ne hakea jos tarvii! Tossut otin mukaan. Jouduin kuitenkin pysähtymään supistuksen ajaksi kadulle- jonka kesto oli noin 45sekuntia kerrallaan. Kirjauduimme 03.15 sisään ja kävin vessassa pissalla samantien. Limatulppaa oli irtoillut kevyesti jo kotona klo 23 ”parissa osassa” ja nyt supistus tuntui jo voimakkaammalta edelleen 3-4min välein. Tens oli käytössä selässä vieläkin. Pääsimme odotushuoneeseen ja kätilö jätti meidät kaksin mennessään pesemään jonkun muun äidin vastasyntynyttä vauvaa muualle. Hän ei huomannut, että synnytykseni oli edennyt pitkälle, olinhan vielä niin rauhallinen. Halusin pitää valaistuksen vähäisenä, jotta tunnelma olisi ”kodinhenkisempi ja turvallinen” – olihan myös yö.

SAIRAALASSA NOPEAA TOIMINTAA

Supistukset voimistuivat vauhdilla, ja kokeilin istahtaa keinutuoliin. Se oli kauheaa! Sain supistukset samalla ja keinutuoli keikahti taakse enkä pysynyt hallitsemaan itseäni. Kirosin keinutuolin ja samalla mieheni nauraessa minulle. Keinutuoli oli siis ehdoton NO NO. Kätilöni kollega tuli huoneeseen ja tens laitteeni tippui lattialle. ”Tämä ei enää auta”- tiuskin ja otin pois, ääneni muuttuivat voimakkaiksi ja kätilökollega halusi siirtää minut ÄKKIÄ synnytyssaliin. Supistustauon aikana kipitimme vauhdilla sinne ja sain KOKEILLA ILOKAASUA. Se ei kuitenkaan enää auttanut kuin huudon vaimentamiseen. Olosta tuli pökkeröinen muutaman hengenvedon jälkeen, joten hylkäsin ilokaasun. Totesin, että ”ilokaasu ei auta enää!!”. Tässä vaiheessa oma kätilöni oli jo huoneessa ja kysyin ”enkö saisi jo sairaalavaatetta päälle??” – ja vaihdoin verkkarit sairaalapaitaan.

Minulta kysyttiin siinä vaiheessa ponnistuttaako (ääntelin jo siihen malliin ja taisin vaipua ”omaan tilaan yhä enemmän ja enemmän), mutta tunne oli lähinnä sähköiskipua lonkista sääriin (tuntui kivuliaalta krampilta lonkankoukistajissa, jotka muutenkin olivat jumissa loppuraskaudessa!) Näyttää siltä, että synnytys on hyvin käynnissä totesivat kätilöt yhdessä ja pyysivät makuulle. Tutkittiin (vihdoin) – ja olin jo auki 10cm lapsivesi meni samalla tunnustellessa. (JOS olisin halunnut kivunlievutyksen, en olisi sitä ehtinyt saamaan.) Kaikki eteni nopeasti ja minua pyydettiin jo ponnistamaan. Näin nopeasti! Vastahan tulin sairaalaan!

VAUVA TULEE

 

Ponnistin ja se tuntui juuri siltä, että pinnistäisi jalkapalloa takapuolesta (ajattelin, että ei koskaan enää!). Tasan 11minuuttia ja vauva syntyi! Tuuhetukkainen poika! Olimme onnellisia ja sain hänet rinnalle imemään paidan alle. 3865g 52cm! Synnytyksen jälkeen olin ILOINEN, LÄSNÄ, ja ENERGINEN! Tuo energia oli sellainen, että sanoisin synnytystä voimaannuttavaksi. Synnytys tapahtui nopeasti ja luonnollisesti. Miten iloinen olinkaan tästä synnytyskokemuksesta!

Mieheni oli paras tuki jälleen kerran – ja kehotin varaamaan ajan hierojalle, olinhan roikkunut hänen kaulassaan tuon 11minuttia ponnistusvaihetta! Synnytin lopulta selinmakuulla puoli-istuvana, koska kätilö halusi minut kylkimakuulta pois. Kun vauva meni pesulle menin itsekin suihkuun, omat jalat kantoivat ja olo oli aika FRESH! Kätilö ehdotti, että voisin kotiutua samana päivänä. Halusin silti jäädä yhdeksi yöksi lepäämään ja tutustumaan vauvaan rauhassa, jotta vierihoito ja imetys lähtisivät hyvin käyntiin. Kättärin perhepesässä minulla oli huone, josta huonetoveri kotiutui aamuna, jolloin itse saavuin. Olin siis vuorokauden yksin siellä. Tai siis kaksin vauvan kanssa <3 Nuuhkutin, syleilin, imetin, ihmettelin rakasta otusta. Hän oli niin pieni ja ihana paidan alla. Nukuimme yhdessä vauva rinnan päällä. Olin oppinut imetyksen tuki ry tukihenkilöiden neuvoja seuratessa facebookissa, että imetystä edesauttavat vierihoito (iho ihoa vasten yhdessä pesiminen) eikä kannata olla huolissaan, vaikkei maito vielä ”nouse” rintoihin sairaalassa. Usein se tapahtuu rentoutuessa kotona – ja niin tälläkin kertaa. Pienen pieni tippa maitoa riittää aluksi vastasyntyneelle vauvalle, ja usein se heruu vauvalle (eikä laitteella pumpatessa.) Kannattaa tutustua imetykseen askarruttaviin asioihin Imetyksen Tuki Ry facebook sivuilla.

AJATUKSIANI TAPAHTUNEESTA

 

Synnytys eteni nopeasti – ja” luomuna ”synnyttäminen oli parempi kokemus (kuin esikoisen kanssa: epiduraali/kalvojenpuhkaisu/lääkkeellinen synnytyskokemukseni). Tosin silloin synnytys oli kivulias alusta asti,  ja kesti 2vrk ja epiduraali oli taivas – kun olin jo niin väsynyt vuorokauden valvomisen jälkeen. Synnytykset olivat ihan erilaisia ekan ja tokan lapsen kohdalla. Tämä uusi synnytys voimaannutti ja näytti sen mihin luonto on meidän naiset luonut ja mihin kaikkeen pystymmekään – endorfiinit jylläsivät kehossa kokonaisen viikon ajan synnytyksestä. Olin rakkauskuplassa ja yllättävän hyväkuntoinen. Olo oli siis aika normaali eikä jyrän alle jäänyt kuten ensimmäisen maratoonisynnytyksen jäljiltä.

Perhe, ystäväperhe ja esikoiseni 2.5vuotias ”tuore isosisko” tulivat sairaalaan onnittelemaan – tyttäreni sai ”pikkuveljeltä” myös lahjan ”Ilo-nuken” (Inside Out elokuvasta). Hän lähti hyvin mielin vielä kotiin isovanhempien ja isin kanssa odottamaan, että äiti pääsisi seuraavana päivänä uuden tulokkaan kanssa kotiin. Pääsinkin kotiutumaan seuraavana päivänä ja kotona maito nousi rintoihin ja imetys lähti käyntiin. Pesin vauvan kanssa ihokontaktissa, ja vauva nukkuikin ekan viikon paidan alla sylissä. Mikä onni meillä on, lahja, kaksi kaunista lasta, minä, ja mieheni.

Kätilöopistolla oli aivan ihana alku meidän imetystaipaleelle. Kiitos sinne kannustavasta ohjauksesta ja rauhallisesta alusta uuden ihmeen kanssa. Kiitos, että tällä kertaa imetykseen luotettiin, eikä tyrkytetty lisämaitoa, ja sain mahtavan alun meille. Taas sama juttu kuin ensimmäisellä kerralla – ”sairaalan ruoka on niiiiiiin hyväää!!!” järkyttävä nälkä ja jano heti synnytyksen jälkeen ja hevosen nälkä jatkui ensimmäiset 2kuukautta. Janooni imettäessä join yötä päivää noin 5l /vuorokaudessa vettä. Ihmeellinen keho, upeaa mihin meidän vartalot on tarkoitettu venymään kasvattaakseen pientä ihmettä sisällä, auttamaan tämän pienen ihmisenalun ulos, ja muuttamaan meitä ihmisenä, pysyvästi. <3 Rakkaus puhtaimmillaan, äidinrakkaus.

Ansku

Synnytyksen nopeasta kulusta johtuen, kännykkäkamerastani löytyi vain kuva kauratyynystä ja tens laitteesta sekä yksi kuva sairaalasta vuoteen äärellä istumassa ja sekin tärähtänyt heilumisestani. Onneksi kännykkäkamera mahdollisti ikuistamaan kuvia vauvan ensihetkistä tässä maailmassa ja ne ovat nyt perhe-arkistoissamme. Kiitos jos jaksoit lukea tämän yhden erilaisen ja yksilöllisen tarinan synnytyksestä. Jokainen tarina on omalaatuinen kokemuksensa.

12931156_10154171437533304_8297280422284253693_n